Melkein viikko viime osasta, onneksi sain tämän nyt ulos :) Enjoy.

 

Nainen lähestyi Shanea hitaasti takaapäin. "Pitkästä aikaa" hän sanoi oltuaan aivan lähellä Shanea. Shane vilkaisi taakseen, ja kalpeni entistä pahemmin.

"Mitä sinä täällä teet!? Etkö asukkaan enää Belladonnassa?" kauhisteli Shane. "Kuules nyt poika-kulta, luulisi että opit mielisairaalassa tuntemaan minut edes vähän paremmin... Muistaakseni kerroin sinulle että en mielelläni asu liian pitkään samassa paikassa?" nainen tuhahti.

"Olit hoitajani! En ikinä kuunnellut puheitasi!" Shane huusi.  Nainen kalpeni. "Eikä minun olisi pitänyt ikinä kuunnella sinua... Jaksoin auttaa ja kuunnella sinua... Luulin että olisit edes vähän kiitollinen!"

Shane lähti kauemmas. "Typerä poika..." nainen sanoi vihaisena. "Mielisairaalassa hän oli aivan erillainen... Ne olivat hyviä aikoja"

Niinä aikoina Shane oli juuri muuttanut äitinsä Lisan kanssa Belladonnaan. Lisa rakasti poikaansa kovasti, ja Shane äitiään. Heillä oli vahva suhde. Shanen isä oli kuollut kauan sitten.

Shane viihtyi päivät kaupungilla. Usein hänelle huusi vanha nainen, joka vihasi sitä että teinit pelasivat uhkapelejä. Kyllä, Shane pelasi uhkapelejä. "Toivottavasti pistät olemattomat aivosi pantiksi, ja menetät ne senkin typerä kakara!" Nainen kirkui.

Shane ei jaksanut välittää naisen sanoista. Hän ei periaattessa jaksanut ajatella sillä hetkellä mitään muuta, kuin summaa minkä voisi voittaa pokeripöydässä.

Shane meni pelaamaan itseään paljon vanhemman miehen kanssa. Hän sekoitti kortteja ympäri pöytää, ja mies katseli häntä pitkin nenänvarttaan. Tuollaisiin ei oltu totuttu uhkapeliluolissa.

Shane otti pakan käteensä, ja sekoitti vielä kortteja. Peliin liittyi yhä lisää jäseniä, jotka kaikki vilkuilivat Shanea kiinostuneena. Olihan se nyt outoa, että teini-ikäinen poika tulee pelaamaan uhkapeliä heidän, paljon kokeneimpien kanssa.

"Tuoppi olutta tänne päin" vanha nainen sanoi baaritiskillä. Jostain syystä tarjoilija värähti, ja kuin piiskaniskusta riensi heti kaatamaan olutta tuoppiin. "Paras pitää kiirettä, arvon rouva Kurjenkaula ei pidä hidastelusta..." tarjoilija ajatteli.

Shane huomasi pelin hyvin hankalaksi itselleen. Hän oli pahasti häviöllä. "Näillä korteilla en voita..." hän kauhistui. Shanen rahat eivät riittäneet velkoihin, jotka hän kohta saisi.

Pian peli päättyi, ja Shane hävisi. Muut katsoivat häntä odottavan näköisenä. Shane kalpeni entistä enemmän.

Shane hivuttautui hiljaa pöydästä. "Haen rahaa, lompakkoni on tippunut johonkin..." Shane sanoi hiljaa. "Tiedätkö mihin?" joku miehistä tiedusteli. "Luulisin tietäväni" Shane sanoi ja nousi ylös.

 

Rouva Kurjenkaulakin alkoi järjestää omaa peliään.

 

Shane riensi ulos. Hän juoksi niin kovaa kuin jaksoi, mutta alkoi pian väsyä. "Pysähdy!" kuului ääniä joista Shane ei välittänyt. Hän vain juoksi ja juoksi.

"Kohta minua ammuttaan..." Hermoili Shane mutta laukausta ei ainakaan heti kuulunut.

Kotonaan Shane alkoi syödä. Hän oli ollut hyvin väsynyt. Heti syötään hän menikin nukkumaan, nähden koko yön kamalia painajaisia.

Aamulla hän sai puhelun. "Kuules Columbus, paras pulittaa ne pari tonnia tai selvitämme seuraavaksi asuinpaikkasi" kuului matala miesääni. Shane kauhistui ja kalpeni.

"Mi...mi...mi..." hän mutisi ja löi luurin soittajien korvaan. Hän vapisi kauttaaaltaan. Miten miehet olivat saaneet tietoonsa hänen puhelinnumeronsa?

"Kelle puhuit Shane?" Lisa kysyi. "Yhdelle kaverille" Shane valehteli mutta hänestä tuntui, ettei Lisa uskonut. Shane meni huoneeseensa.

"Ilmoittaisinko poliisille? Ei, se vain pahentaisi tilannetta" hermoili Shane. Hän päätti nukkua yön yli ja päätti, että on sitten aamulla viisaampi.

Naapuruston outoksia...

Aamulla Shane lähti kouluun, kun puskasta hyökkäsi yksi Shanen vastapelureista puukko kädessään. "Columbus! Sinulla on tasan kolme päivää aikaa maksaa velkasi... Tai muuten alkaa puukko heilua!" mies kuiskasi. Shane kauhistui, pakotti itsensä nyökkäämään ja lähti kohti koulua.

"Minä kuolen kolmen päivän kulttua. Hyvästi haaveet ja äiti" Shane ajatteli koko loppumatkan. Mutta Shane elää nykyäänkin, miten se on mahdollista? Jatketaan tarinaa eteenpäin.

 Shane tunsi alkavansa seota niiden kolmen päivän aikana. Toisena päivänä hän oli taas kävelemässä kouluun, kun joku koputti häntä selkään. Shane puri huultaan. Nyt hän päätti, ettei antaisi miesten enää uhkailla häntä.

 Shane kääntyi ja heitti takana olevan miehen kaikilla voimillaan maahan. Sitten hän alkoi potkia miestä vatsaan ja hakata tätä nyrkillä kasvoihin. "Miksit teet noin senkin sekopää, yritin vain sanoa että aprillia!" mies huusi. Lähellä oleva nainen soitti poliisit.

 Poliisiauto kaarsi pian Shanen luo, hän oli niin järkyttynyt ettei tajunnut paeta.

 "Älkää tappako minua! Isä pelasta minut!" huusi Shane. Poliisi katsoi häntä. "Oletko humalassa?" hän kysyi. Shane pudisti päätään. "Oletko sinä isä?" Shane kysyi poliisilta. Poliisi tarttui Shaneen ja raahasi hänet poliisiautoon.

 Shane vietiin mielisairaalaan odottamaan kuulustelua, hänen uskottiin olevan mieleltään sairas. Shane nimittäin huusi koko matkan että hänen isänsä on elossa ja tappaa kaikki jotka koskevat häneen. Shane yritti rauhoittua.

 Kohta sisään astui nainen. Shane katsoi naista. Niin kaunista naista Shane ei ollut koskaan nähnyt. Hän yritti nousta sängyltä, mutta oli liian väsynyt.

 

 "Herra Columbus, olen hoitajanne. Pyytäisin teitä ensin ottamaan nämä lääkket" nainen sanoi. "Ja tässä on sinulle kirja luettavaksi. Sinulla saataa olla tylsää täällä"

 Shane alkoi lukea kirjaa. Hänestä tuntui hyvältä olla sen naisen lähellä...

 Palataan takaisin nykyhetkeen. Shane oli palannut kotiinsa, ja kaiveli postilaatikkoa. "Laskuja tietenkin..." Shane huokaisi ja otti käteensä laskupinon.

 Laskupinon päällä oli kuitenkin kirje Shanelle. Käsiala vaikutti tutulta. Shane tajusi melkein heti kuka kirjeen oli lähettänyt. Mutta miksi se henkilö lähettäisi kirjeen Shanelle?

 

Tässä oli tämä osa. Ensi osassa ollaan taas enemmän nykyhetkessä. Ensi osaan menee ehkä noin viikko tai vähän alle.